NCC:llä siirrytään askel askeleelta kohti edistyneempää työmaan dokumentointia. Riku Laiho, Head of VDC (Virtual Design and Construction), ja Aku-Matti Kauppinen, projekti-insinööri, ovat valjastaneet Matterport Pro2 3D-kameran  apuvälineekseen jo useammalla työmaalla. Tällä kertaa Matterport pääsi työmaalle Jakomäessä, jossa Jakomäen sydän -palvelurakennus rakentuu allianssissa kaupungin, suunnittelijoiden ja NCC:n yhteistyönä. Palvelurakennus tulee sisältämään alueen peruskoulun, päiväkodin, nuorisotalon sekä kansalaistoimintaa. 

Aku-Matti Kauppinen ja Matterport Jakomäen palvelurakennuksen pääportailla.

Matterport 3D-kamera pääsi NCC:n matkaan erään kehityshankeen myötä, jolloin kaivattiin työkalua tekemään 360 asteen dokumentointia työmaalta. Tämän hankkeen jälkeen Matterport-kamera on ollut mukana useilla työmailla sen käytön helppouden vuoksi. Sillä saa kätevästi lähtötiedot kartoitettua. Tämä toteutettiin myös Jakomäen liikuntasalissa samalla, kun suunnittelijat olivat tekemässä omaa katsaustaan. Malliin myös palattiin muutamia kertoja ja se nopeutti suunnittelun etenemistä. Sen takia ei tarvinnut seisauttaa suunnittelua, jotta joku ehtisi käydä paikan päällä tarkistamaan pienen yksityiskohdan. Asia voitiin tarkistaa suoraan työpöydän ääressä eikä aikaa hukattu odotteluun.

Jakomäessä Matterport-kamera pääsi myös mukaan lattialämmitysputkien dokumentoinnissa ja laadunvalvonnassa. Kun putket oli saatu paikoilleen tuotettiin tiloista Matterport malli. Tällä tavalla dokumentoinnissa vältetään tarve kuvata satoja yksityiskohtaisia kuvia kohteesta, jotka tarvisi kansioida ja nimetä vielä tunnistettavasti oikeisiin tiloihin liittyen. Matterport-kameran kuvat näyttävät tarkkojen yksityiskohtien lisäksi tunnistettavasti kuvauskohteen ympäristön. Tästä syystä Matterportin malli pääsi myös mukaan lattialämmitysputkien jälkeen tehtävien muutosten suunnittelussa. Samalla varmistettiin ettei lämmitysputket jää tulevien väliseinien alle. 

Kuvakaappaukset Matterport-mallista sekä sisältä että koko lattiapinnasta lattialämmitysputkien asennuksen jälkeen.

Matterport-kamera valmiin projektin esittelyssä

NCC on käyttänyt Matterport-kameraa myös valmiin projektin esittelyssä. Tämä on suunnitteilla myös Jakomäessä, jotta tulevat opiskelijat voisivat tutustua kouluun jo ennen rakennuksen virallista avautumista. Matterport tarjoaa mahdollisuuden esitellä tiloja virtuaalisesti, joten satojen koululaisten työmaavierailulle ei tarvitse toteuttaa suuria suunnitelmia. Rakennus voidaan mallintaa turvallisesti ja nopeasti. Lopullinen malli voidaan jakaa selaimessa ja siellä voi jopa liikkua virtuaalisesti Samsung Gear VR tai Google Cardboard Headset:n avulla.

Nämä ovat vasta ensimmäisiä askeleita Matterportin ja NCC:n yhteisellä matkalla. Yhdessä he etsivät jatkuvasti uusia käyttötarkoituksia Matterport 3D-kameralle.

Kirjoittaja: Aino Keitaanniemi

 

 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *