Valokuvausyrittäjä Antti Nymanin jalanjäljissä

Antti Nymanille yrittäjyys ei tullut yllätyksenä. Hän oli jo pidemmän aikaa miettinyt yrittäjäksi ryhtymistä. Lopullinen päätös kypsyi, kun hänen entinen työnantajansa, Fujitsu, aloitti YT-neuvottelut. Nyman oli aina intohimoisesti harrastanut valokuvausta ja oli jo pidemmän aikaa miettinyt ryhtyvänsä kokopäiväiseksi valokuvaajaksi. Päätöstä tuki myös se, kun oma vaimo, joka oli koko heidän yhteiselonsa ajan toiminut yrittäjänä, tahtoi tehdä jotain uutta ja hakeutui palkkatöihin. Kun kotitalouteen kuuluu myös kaksi lasta, oli pariskunta päättänyt, että ainakin yhdellä heistä pitäisi olla säännölliset tulot.

Yrittäjyyden alkutaival

Tehtyään vaihtokaupat yrittäjyydestä vaimonsa kanssa, Antti Nyman ryhtyi kokopäiväiseksi valokuvausyrittäjäksi. Hän perusti ensimmäisen valokuvausyrityksensä kaverin kanssa. Pian kuitenkin selvisi, että heillä oli eriävät visiot siitä, mihin suuntaan yritystä pitäisi kehittää. Antti Nyman päätti, että hänelle olisi parasta yrittää yksin.

Oma-aloitteisuus ja oman aikataulun laatiminen ovat Antti Nymanille luontaisia. Yrittäjällä on pitkä kokemus myyntitehtävistä eri työnantajilta. Aiemmissa tehtävissä oli joustavat työajat ja hyvin yrittäjämäinen ote työntekoon. Nymanilla oli tiedossa, että yrittäjyys merkitsee pitkiä työpäiviä ja että yrittäjänä on palveltava asiakkaita 24/7. Hän on kuitenkin nykyään alkanut pitää kiinni siitä, että työpäivät loppuvat klo.19:00 aikaan ja että sunnuntait on pyhitetty perheelle.

Vaikeimmaksi yrityksen perustamisessa osoittautui kirjanpidon opettelu. Siihen hän ei aikaisemmissa työtehtävissään joutunut juuri perehtymään. Vaikka kirjanpito osoittautui myyntimiehelle aluksi vaikeaksi, sai hän tämänkin esteen selätettyä. Nymanin mukaan: ”Yrittäjyys vaatii asennemuutosta, sillä yrittäjä toimii toimitusjohtajan lisäksi muun muassa myyjänä ja siivoojana. Ei voi vain tehdä yhtä asiaa, vaan pitää pystyä tekemään montaa asiaa. Ei voi väheksyä mitään roolia.”

 Matterport tuli kuvioihin

Perinteisen valokuvauksen lisäksi Antti Nymania ovat aina kiinnostaneet uudet teknologiat. Kun Matterportin ensimmäinen 3D-kamera tuli markkinoille 2014, se herätti valokuvausyrittäjän mielenkiinnon. Selvitettyään miten kamera toimii ja kuinka kyseinen tuote toimisi Suomen markkinoilla, Nyman osti kameran. Kiinteistövalokuvauksen lisäksi kameraa on käytetty myös toimitilojen ja ravintoloiden kuvaamisessa. Valokuvausyrittäjä on kuvannut myös Helsingissä sijaitsevan Ravintola Savoyn Matterportin 3D-kameralla.

Matterportin 3D- ja VR-tilaesitykset ovat osoittautuneet kannattavaksi liiketoimeksi perinteisen valokuvauksen ohella. Antti Nyman on palkannut kolme freelancer-kuvaajaa ja lisäksi palkannut kaksi tuntityöntekijää. Matterportin kameroita on hankittu useampia.

Missä Matterportin menestys piilee?

Antti Nymanin mielestä se mikä erottaa Matterportin 3D-kameran muista kameroista piilee 3D-tilaesityksissä. Hyvä valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta kuvakulman on valinnut valokuvaaja katsojan puolesta. 3D-tilaesityksessä katsoja voi vapaasti liikkua oman mielensä mukaan ja valita katselukohteen itse.

Antti Nyman uskoo, että Matterportin kameralla luodut 3D-tilaesitykset toimisivat myös hyvänä markkinointialustana. 3D:n malleilla kiinteistönvälittäjät voisivat uudella tavalla myydä mainospaikkaa upottamalla Mattertag-viestejä tilaesitykseen. Esimerkiksi kotivakuutusmainos sopisi oikein hyvin 3D-malliin, jossa esitellään myynnissä olevaa asuntoa.

Yrittäjä uskoo, että tulevaisuudessa henkilöbrändäämisestä tulee vielä nykyistä tärkeämpää jokaisella sektorilla. Varsinkin kiinteistönvälittäjillä olisi oiva mahdollisuus käyttää omaa brändiään ja Matterportin teknologiaa hyödyksi myymällä aktiivisemmin mainostilaa kattamalla kiinteistökuvauksessa kertyneet kulut. Elämme nopeatempoisessa maailmassa, jossa aukeaa uusia mahdollisuuksia parantaa omaa liiketoimintaansa.

Antti Nyman

Valokuvausyrittäjänä vuodesta 2012. Tarjoaa perinteisen valokuvauksen lisäksi Matterportilla tehtyjä 3D- ja VR-tilaesityksiä sekä kopterikuvausta.